12M-toimintapäivä Jyväskylässä

On tullut aika saada äänemme kuuluviin. On tullut aika muuttaa suuntaa. Pahoinvoinnin ja elämän epävarmuuden ei tarvitse aina vain lisääntyä – meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Emmekä ole ainoita.

Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista ja valtaisat mittasuhteet saavuttaneesta valtausaallosta, joka Espanjan demokratia-mielenosoitusten ja torivaltausten (15M) sekä Yhdysvaltojen Occupy-liikehdinnän innoittamana levisi kaikille mantereille. Ihmiset eri maissa alkoivat yhdistää voimiaan – sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.

Seuraava näkyvä hetki yhteistoiminnalle on Espanjan 15M:n ja Yhdysvaltojen Occupy-liikkeen koolle kutsuma kansainvälinen toimintapäivä lauantaina 12. toukokuuta (12M). Olemme järjestämässä tuona päivänä Jyväskylään tapahtumaa, johon nyt kutsumme Sinut mukaan.

Valtaamme tuolloin Kävelykadun klo 12-15 keväisen piknikin merkeissä vaihtaaksemme ajatuksia yhteiskunnan tilasta teemalla ”Lähiruoka, lähiraha, lähielämä”. Toivotamme Sinut tervetulleeksi juttelemaan tärkeinä pitämistäsi asioista ja pohtimaan yhdessä mitä niille voisi tehdä. Kerromme myös mielellämme torikokousliikkeen toiminnasta meillä ja muualla. Tarjolla on lisäksi taatusti lähellä tuotettua ruokaa ja juomaa, musiikkia sekä yllätysohjelmaa. Kadulla tavataan!

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan Facebookissa: http://www.facebook.com/events/296998513710060/

PS. Mikäli haluat osallistua tapahtuman suunnitteluun, on siihen vielä mahdollisuus kokouksissamme keskiviikkoina 2.5. ja 9.5. Bar Vakiopaineessa klo 18:15 alkaen. Tervetuloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: