Mielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan Jyväskylässä 14.11.

Kriittinen ay-verkosto ja Jyväskylän torikokous järjestävät mielenosoitusmarssin Jyväskylän keskustassa yleiseurooppalaisena leikkauspolitiikan vastaisena toimintapäivänä 14.11.2012. Marssi kokoontuu Kävelykadun kompassilla kello 14.

Marssin tarkoituksena on esittää vaihtoehtoja Euroopan unionin, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajamalle ja Suomenkin hallituksen tukemalle ns. austerity-politiikalle, joka on johtanut työttömyyden räjähdysmäiseen kasvuun, lisääntyvään eriarvoistumiseen sekä elinolojen jatkuvaan kurjistumiseen monissa Etelä-Euroopan maissa.

Haluamme samalla osoittaa solidaarisuutta Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Maltalla ja Kyproksella samana päivänä lakkoileville työläisille. Vastustamme sitä vastakkainasettelua, jota on haluttu rakentaa Etelä- ja Pohjois-Euroopan kansojen välille. Poliitikkojen ja pankkiirien vastuuttomalla toiminnallaan aiheuttamia velkoja ei tule maksattaa tavallisilla kansalaisilla sen enempää etelässä kuin pohjoisessakaan.

Kutsumme mukaan kaikkia ihmisiä ammattiin, ay-jäsenyyteen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta. Toivotamme tervetulleiksi myös kaikki Suomen ay-keskusjärjestöt, joita Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY on kehottanut toimintaan kyseisenä päivänä. Liittykää yhteiseen rintamaamme leikkauspolitiikkaa vastaan!

Kriittinen ay-verkosto: http://www.kriittinen.fi
Jyväskylän torikokous: https://kompassinayttaasuunnan.wordpress.com/
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY: http://www.etuc.org/
14N-toimintapäivän sivusto: http://europeanstrike.org/

Jyväskylän torikokous vaatii kaupunginhallituksen kokousten avaamista yleisölle

Mielenosoitus Rakentajantalolla 15.10.2012

Mitä kaupunginhallitus puuhaa sinun selkäsi takana?
• Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa, valmistelee kaupunginvaltuustossa käsiteltävät asiat ja huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta sekä valvoo kaupungin etua ja edustaa kaupunkia.
• Kaupunginhallitus tekee kaupungin puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet, jollei toisin ole määrätty.
• Lisäksi kaupunginhallituksen tehtävänä on huolehtia kaupungin yleisestä kehittämisestä, johtaa ja valvoa kaupungin toimialojen ja viranhaltijoiden toimintaa sekä kaupungin taloushallintoa.
• Kaupunginhallituksen on vuosittain viimeistään toukokuussa annettava valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös-
ja toimintakertomus.Kaupunginhallituksen on myös vuosittain tehtävä kaupungin talousarvioehdotus seuraavaksi vuodeksi.
• Kaupunginhallitus voi määrätä kaupungin muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa.
(lähde:  http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/hallitus)

Kaupunginhallitus on keskeinen vallankäyttäjä Jyväskylässä. Kaupunkilaisilla on kuitenkin vain hyvin rajallinen mahdollisuus saada tietoa kaupunginhallituksen päätöksentekoprosessista, sillä sen kokoukset eivät ole avoimia sen enempää yleisölle kuin mediallekaan. Lisäksi ns. iltakoulujen osalta ei ole saatavissa edes pöytäkirjoja. Nykyinen käytäntö ei ole omiaan lisäämään kaupunkilaisten luottamusta päättäjiä kohtaan tai edistämään heidän osallistumismahdollisuuksiaan päätöksentekoon.

Kuntalaki (57 §) mahdollistaa kaupungin toimielinten kokousten avaamisen yleisölle niiltä osin, kun niissä ei käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla erikseen säädetty salassa pidettäväksi. Kunnanhallituksen kokoukset ovatkin jo avoimia ainakin Kruunupyyssä. Käytännössä kokousten avaaminen olisi helppo toteuttaa esimerkiksi Internetin kautta lähetettävän video- tai audiostreamin avulla.

Torikokousten valtakunnallinen tapaaminen onnistui hyvin

Suomen torikokousliikkeen ensimmäistä valtakunnallista tapaamista vietettiin 11.–13. elokuuta aurinkoisessa säässä Mattilanniemessä. Jyväskylän historian ensimmäinen torikokousleiri nousi Alban rannan nurmikolle jo perjantaina odottamaan vieraita muista Suomen torikokouksista.

Kolmen päivän aikana tapaamiseen osallistui torikokoustajia kahdeksalta eri paikkakunnalta. Helsingin, Turun ja Tampereen lisäksi kokoustajia saapui muun muassa Kouvolan kaltaisilta vähemmän tunnetuilta torikokouspaikkakunnilta. Kaiken kaikkiaan tapaamiseen osallistui arviolta ainakin 40 henkilöä.

Tapaamisen pääasiallisen sisällön muodostivat alustetut sekä vapaamuotoiset keskustelut. Vilkasta ajatustenvaihtoa herättivät muun muassa rauhankysymykset, energian tuotanto ja kulutus sekä osallistavan demokratian eri muodot. Kokemuksia liikkeen toiminnasta eri paikkakunnilla vaihdettiin ja pohdittiin paikkakuntien välisen yhteistyön tiivistämistä. Myös samaan aikaan järjestetystä Olkiluoto Blockade -tapahtumasta saatiin terveiset tuoreeltaan. Lisäksi kokoustajat tekivät virallisen vierailun rauhanjärjestöjen organisoimaan perinteiseen Rauhan helmiä -ilmaiskonserttiin Lounaispuistossa lauantaina. Tapaamisen huipensi kuopiolaisten DJ Kahlan & DJ TAS:n esiintyminen maanantai-iltana.

Leiriin saatiin tapahtuman aikana mukavasti ruoka-, polttopuu- ja tavaralahjoituksia, mistä lämmin kiitos kaikille lahjoittajille. Kiitokset myös kaikille kokoukseen osallistujille. Tästä on hyvä jatkaa!

Seuraavan kerran torikokousväki kokoontuu yhteen Helsingissä Occupy Säätytalo -tapahtuman merkeissä 29. elokuuta. Myös Jyväskylän torikokouksesta on lähdössä väkeä paikan päälle. Kaikki kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita mukaan!

(Kuvat: Seppo Pennanen)

Näin voit tukea tulevan viikonlopun torikokousleiriä

Suomen torikokousten valtakunnallinen kokoontuminen järjestetään siis tulevana viikonloppuna Mattilanniemessä. Leirin on tarkoitus olla pystyssä perjantai-illasta tiistaiaamuun. Näillä eri tavoilla voit antaa panoksesi leirin onnistumisen puolesta:

  1. Tuo itsesi! Ihmisten liikkeessä tärkeintä ovat ihmiset. Lyhytkin vierailu leirissä ilahduttaa varmasti kaikkia paikalla olijoita. Keskusteluihin osallistuminen on tietysti plussaa. Ohjelman voit tarkistaa täältä.
  2. Tuo kaverisi! Mitä enemmän väkeä paikalla pyörii, sen paremmalta näyttää.
  3. Tuo ruokaa! Pyritään siihen, että pitsataksin palveluita joudutaan käyttämään mahdollisimman vähän. Ruoanlaittomahdollisuudet leirissä ovat luonnollisesti rajalliset, joten tuo mieluiten jotain yksinkertaisesti valmistettavaa.
  4. Tuo tarpeetonta tavaraa! Leiriin pystytetään tavaranvaihtopiste, johon kuka tahansa voi tuoda käyttökelpoista tavaraa, jota ei itse tarvitse. Vastaavasti pisteestä voi vapaasti ottaa itselleen muiden tuomia tavaroita.
  5. Tuo rekvisiittaa! Banderollit sun muut mielenosoitustarpeistot ovat tervetulleita.
  6. Tuo ajanvietevälineitä! Esimerkiksi urheilu- tai taiteiluvälineitä.
  7. Osallistu kustannuksiin! Teltan ja aggregaatin vuokriin + muihin kuluihin menee jonkin verran euroja. Leirissä tulee olemaan kolehti ja muitakin osallistumistapoja voidaan sopia.

Tervetuloa!

Torikokousten valtakunnallisen tapaamisen ohjelma

Suomen Torikokousten valtakunnallinen kokoontuminen järjestetään ensi viikonloppuna Mattilanniemessä. Alla tähän mennessä sovittu ohjelma. Ohjelma täydentyy vielä myöhemmin tällä viikolla.

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet! Paikan päälle voi saapua tapaamaan kokoustajia mihin aikaan tahansa.

Perjantai 10.8.:
-Telttakylän pystytys iltapäivällä arviolta n. klo 16:n jälkeen

Lauantai 11.8.:
– Avajaiset klo 12
– Puheenvuoro Rauhan helmiä -konsertissa Lounaispuistossa mahdollisesti n. klo 15

Sunnuntai 12.8.:
– Alustus aiheesta ”Energia ja yhteiskunta” klo 12
– Alustus aiheesta ”Suora demokratia” klo 15

Maanantai 13.8.:
Olkiluoto Blockadeen osallistuneet kertovat näkemästään klo 12
– Päättäjäiset, dj-musiikkia klo 18

Tiistai 14.8.:
– Leirin purku

Jyväskylän torikokous mukana kadunvaltauksessa

Jyväskylän torikokous oli paikalla telttoineen jo perinteeksi muodostuneessa Reclaim the Streets -kadunvaltausjuhlassa Puistokadulla perjantaina 3.8. Tarjolla oli teetä ja mahdollisuus osallistua antiolympialaisiin. Kiitokset Jyväskylä DIY -ryhmälle tapahtuman onnistuneista järjestelyistä.

Jyväskylän torikokous haastaa kaikki antiolympialaisiin

Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua kaveri- tai työporukkasi kanssa tai jopa itseksesi maailman ensimmäisiin antiolympialaisiin.

Näin se käy:

-Mittaa kahden metrin matka tarkasti sisä- tai ulkotiloista.
-Ota käyttöösi mobiiliviestimesi sekuntikellotoiminto. Hätätilassa myös rannekellon sekuntiviisarilla voi ottaa aikaa.
-Asetu lähtöviivalle.
-Lähettäjä lähettää sanoilla : ”Paikoillanne, valmiina, nyt” ja käynnistää sekuntikellon.
-Sinun päämääräsi on edetä tuo kahden metrin matka mahdollisimman hitaasti hidastettua juoksua jäljitellen. Askelen pituus on oltava vähintään oman jalkateräsi mittainen – näin pienkenkäiset saavat hieman etua. Onhan Torikokousliike tavallaan vastavoima maailman suurikenkäisille. Koko ajan on oltava eteenpäin suuntautuvassa liikkeessä – taaksepäinkulkijoiden ja pysähtyjien suoritus hylätään. Kun varpaasi tai kengänkärkesi ylittää maaliviivan, sekuntikello pysäytetään.
-Porukan hitain aika lähetetään ”Kompassi näyttää suunnan” -blogin ANTIOLYMPIALAISET-kirjoituksen kommentteihin. Ilmoitathan ajan ja etenijän nimen lisäksi myös ryhmäsi ja paikkakuntasi viestissäsi.
-Lontoon olympialaisten päätöspäivän jälkeen hitaimman ajan blogiimme ilmoittanut julistetaan antiolympialaisten 2 m matkan hitausjuoksun voittajaksi.

Voit halutessasi järjestää myös limboamiskisan tai jotain muita kilpaurheilun sääntöjä uhmaavia lajeja. Teknisistä syistä johtuen Jyväskylän torikokous ei kuitenkaan pysty organisoimaan niiden lajien tulospalvelua.

Leikkimielisin terveisin, Jyväskylän torikokous – Occupy Jyväskylä

Occupy Suomi – Torikokousten valtakunnallinen tapaaminen Jyväskylässä 11.–13.8.

Suomen Torikokousliike järjestää ensimmäisen valtakunnallisen tapaamisensa 11.-13. elokuuta Jyväskylän Mattilanniemessä. Paikalle odotetaan liikkeen aktiiveja useilta paikkakunnilta eri puolilta maata. Ohjelma alkaa Lauantaina 11.8. klo 12.

Torikokousliike on osa kansainvälistä liikehdintää, joka kantaa Suomessa nimeä Torikokous ja tunnetaan muualla maailmassa muun muassa nimillä 15M-, demokratia- (espanjaksi Democracia real YA! eli Todellista demokratiaa NYT!) sekä Occupy-liike (kuten Occupy Wall Street eli Vallataan Wall Street).

Torikokousliike haluaa luoda kaikille avoimen tilan keskustella yhteiskunnallisista asioista ja pohtia vaihtoehtoja vallitseville poliittisille ja  taloudellisille rakenteille. Liike on puoluepoliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Se pyrkii toimimaan vailla muodollisia valtarakenteita tarjoten jokaiselle tasaveroisen mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa liikkeen toimintaan.

Suomessa Torikokouksia on järjestetty syksystä 2011 alkaen ainakin 15 eri paikkakunnalla.

Kaikille avoimen tapahtuman tarkoituksena on edistää Torikokousten välistä verkostoitumista, jakaa kokemuksia eri paikkakuntien toiminnasta, pohtia yhdessä liikkeen tulevaisuudennäkymiä Suomessa sekä antaa aktiiveille uutta potkua syksyn koitoksiin.

Tapahtuman ohjelmaan kuuluu muun muassa alustuksia yhteiskunnallisista aiheista, keskustelutilaisuuksia ja vapaamuotoista yhdessäoloa. Tapahtumaan haetaan parhaillaan ihmisiä pitämään etukäteen valmisteltuja puheenvuoroja itse valitsemistaan aiheista. Puheenvuorojen esittäjiltä ei vaadita mitään erityistä koulutusta tai kokemusta julkisesta puhumisesta. Myös muusikot ja muut esittävät taiteilijat ovat tervetulleita. Ohjelman valmistelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen morosopher[at]lavabit.com.

Torikokousliike haluaa kutsua mukaan kaikki yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet ihmiset kuulemaan, mistä liikkeessä on kysymys, ja osallistumaan halutessaan keskusteluun.

Tapahtumaan on vapaa pääsy eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Myös ilmainen majoitus pyritään tarjoamaan kaikille halukkaille. Tapahtuma on päihteetön. Ruoka- ja polttopuulahjoituksia otetaan kiitollisena vastaan.

Lisätietoa:
http://torillatavataan.wordpress.com
http://www.scoop.it/15m-suomi
https://kompassinayttaasuunnan.wordpress.com

Tapahtuman yhteyshenkilö:
Teemu Yliselä, morosopher[at]lavabit.com

Tapaamisen suunnittelua varten perustetulle sähköpostilistalle liitytään osoitteessa https://lists.riseup.net/www/info/torikokoustapaaminen2012 (1. Paina vihreää plus-merkkiä (Subscribe), 2. Lisää sähköpostiosoitteesi, 3. Paina Submit). Listalle voi myös liittyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen morosopher [ät] lavabit [piste] com. Listalle liittyminen ei luonnollisestikaan sido mihinkään.

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/466789643345323

(Tapahtuman suunnitteluun voi osallistua myös saapumalla paikalle Jyväskylän torikokouksen keskiviikkotapaamisiin.)

ACTA-sopimusta vastaan protestoidaan Jyväskylässä 9.6.

Euroopassa laajoja kansanjoukkoja alkuvuodesta kaduille vetäneet ACTA-sopimuksen vastaiset mielenosoitukset saapuvat Jyväskylään lauantaina 9. kesäkuuta. Kokoontuminen Kävelykadun kompassilla kello 14.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/302315149853195/

MIKÄ ACTA?

Väärennöstenvastainen kauppasopimus (ACTA) on monenkeskinen sopimus, jossa esitetään kansainvälisiä standardeja immateriaalioikeuksien valvomiseksi. Sopimus, jonka joukko maita sekä Euroopan unioni ovat suomalaistenkin puolesta neuvotelleet yhteistyössä tiettyjen teollisuudenalojen kanssa, on sekä toteutukseltaan että sisällöltään kiistanalainen. Sopimusneuvottelut käytiin suljettujen ovien takana, eikä kansanvallan toteutumista ole voitu valvoa YK:n, EU:n tai kansallisellakaan tasolla. Sopimusta toteuttamaan ja tulkitsemaan ollaan asettamassa erillistä komiteaa, joka ei ole millään tavalla vastuussa kansalaisille.

ACTA:ssa oikeudenomistajien taloudelliset edut asetetaan sananvapauden, yksityisyyden ja muiden perusoikeuksien edelle, ja siinä annetaan sananvapauden sääntely yksityisten yritysten käsiin. Se myös pakottaa Internet-operaattorit valvomaan välittämäänsä verkkoliikennettä nykyistä tarkemmin ja ilmiantamaan tekijänoikeusrikkomuksista epäillyt asiakkaansa suoraan oikeudenomistajille. Lisäksi sopimus on muotoiltu niin epäselvästi, että se avaa ovet kansalaisten vähäpätöisten rikkomusten laajamittaiseen kriminalisointiin ilman asianmukaisia suojatoimenpiteitä perusoikeuksien turvaamiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi.

ACTA saattaa rajoittaa myös edullisten geneeristen lääkkeiden saatavuutta.

Euroopan parlamentti äänestää ACTA-sopimuksesta heinäkuussa. Mikäli parlamentti hylkää sopimuksen, se ei tule voimaan EU-maissa.

Suomalaisten meppien yhteystiedot: http://is.gd/mepit

Lisätietoja: http://acta.effi.org/

Jyväskylän torikokous Mahdollisuuksien torilla

Mahdollisuuksien tori Jyväskylässä 1.6.2012 antoi myös Jyväskylän torikokoukselle mahdollisuuden esitellä toimintaansa. Mukana oli parikymmentä järjestöä. sekä jonkin verran katuohjelmaa. Tällä kertaa toimme nähtäville reilun puolen vuoden toimintamme aikaisen valokuvakoosteen tempauksistamme. Tarjoilimme myös yrtti- ja pakuriteetä, myimme auringonkukan taimia, Naurun ABC- ja OCCUPY-kirjoja.  Halukkailla oli mahdollisuus kirjata mietteitään Ihmisten kirjaan.

Mahdolisuuksien tori oli oiva tilaisuus verkostoitua. Niinpä kaksi Jyväskylän torikokouksen aktiiveista kävivätkin muiden järjestöjen pöytien luona solmimassa kontakteja ja virittelemässä yhteistyötä.

Pöytämme eteen ilmestyi myös muutamia aiemmin mukana olleita, jotka ilmaisivat halunsa  tulla  syksymmällä mukaan yllätykselliseen, tulokselliseen ja näyttävään toimintaamme.  Myös ainakin yksi vastikään Jyväskylään muuttanut ihminen vaikutti aidosti innostuneelta.  Hän kertoi ystävänsä käyneen USA:ssa OCCUPY-leirillä.

Lähiruoka ja villivihannekset ovat olleet viime kuukausina Jyväskylän torikouksen mielenkiinnon kohteena.  Tämä on antanut väyliä luoda uusia kontakteja. Eilenkin eräs tuttuni kertoi olevansa aktiivi hortoilija eli villiruuan etsiskelijä.  Mahdollisesti hänkin tulee vielä mukaan Jyväskylän torikokuksen toimintaan.

Osa meistä torikokouslaisista on ollut myös mukana Kankaan puutarhan kaupunkiviljelyhankkeessa alkumetreiltä saakka.

Tourujoen rantamilla lähellä Minimania sijaitsevalla Kankaan  puutarhalla järjestetään viikon päästä sunnuntaina 10.6.2012 klo 12 -16 Jyväskylän historian ensimmäiset kyläjuhlat. Olet tervetullut katselemaan viljelylaarejamme ja saamaan aiheeseen liittyvää tietoa.

Tämänkaltaisella avoimella toiminnalla Jyväskylän torikokous on luomassa yhteyden tuntua jyväskyläläisten kesken. Avoimuus  löytyy tunnekartalta keskipisteestä lukien toisena tunteena kello kolmen suuntaan. Avoimuus on mainio tapa taistella yhteiskunnallisia vääryyksiä vastaan. Vääryys löytyy kello yhdeksän suunnalta samaten toiselta kehältä.

Avoimin kesäterveisin,
Pelle

(Kirjoitus julkaistu aiemmin Tunnetupa-blogissa: http://tunnekartta.vuodatus.net/blog/3237214/jyvaskylan-mahdollisuuksien-tori-1-6-21012/)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.